torstai, 21. kesäkuu 2012

Synttärisankareita

IISA täytti eilen kolme vuotta:

 

EBBE puolestaan täyttää huomenna kunnioitettavat kymmenen vuotta!

Sekä nuoren neidin että vanhan herran lempiharrastuksiin kuuluu uinti, joten sitä harrastetaan näin kesäaikaan aina kun mahdollista.

SM-kisoista tulossa raporttia myöhemmin (vaikkei sieltä pahemmin kerrottavaa olekaan...).

 

perjantai, 8. kesäkuu 2012

Solen SE AVA-H vahvistettu!

Svenska Kennelklubben lähetti minulle kirjeen, jossa he ilmoittivat, että Sole on nyt vahvistettu Ruotsin hyppyvalioksi!

torstai, 7. kesäkuu 2012

Rauman iltakisat

Tämän viikon maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona järjestettiin Raumalla iltakisat kaikille luokille. Maanantaina vuorossa olivat 3-luokat ja Sole pääsi radalle. Tuomarina koko kisojen ajan toimi Marjo Heino.

A-rataan sai tutustua vapaasti yli puolen tunnin ajan ja B-rataan jopa kauemminkin. Ihan kiva, niin ehti kunnolla miettiä erilaisia ohjauskuvioita. Mielestäni radat olivat sopivan haasteellisia - ei liian vaikeita eikä liian helppoja. Sole liiteli ensimmäisen radan nollana maaliin (vaikka lopussa pieni pyörähdys tulikin) ja tällä irtosi voitto

B-rata menikin sitten hieman heikommin, muistaakseni heti neljäs este meni väärin päin ja taisi siellä jotain muutakin sattua. Hyvillä mielin lähden kuitenkin ensi viikolla Tikkakoskelle SM-kisoihin! Lauantaina Sole kilpailee VASsin joukkueessa ja sunnuntaina yksilökisassa.

tiistai, 29. toukokuu 2012

Vaasan kisat

Pitkään aikaan en ole päivittänyt blogia, johtuen lähinnä siitä, ettei mitään erityisen jännittävää ole tapahtunut. Olemme treenanneet Solen ja Iisan kanssa omatoimisesti agia ja tehneet pitkiä lenkkejä. Viime viikolla Sole tosin pääsi Marjo Heinon agilitykoulutukseen. Se tulikin tarpeeseen, sillä viikonloppuna oli edustusseuramme VASsin kisat!

Osallistuimme Solen kanssa lauantaina agi- ja hyppyradalle. Tuomarina molemmilla radoilla oli Jarmo Jämsä. Olen tosi tyytyväinen siihen, miten hienosti Sole kuunteli minua huolimatta siitä, että olemme joutuneet tyytymään lähinnä omatoimitreeneihin! Ensimmäiseltä radalta saimme yhden virheen, koska en malttanut viedä Solea kepeillä loppuun asti ja Sole tuli pois yhtä keppiväliä liian aikaisin. Muuten tosi hyvät kontaktit ja lyhyet kaarrokset.

Hyppyrata oli kuin meille suunniteltu ja tuntui hyvältä tehdä Solen kanssa töitä. Tuloksena nollavoitto!! 

 

Ensi viikolla on Rauman kisat ja sitten taitaakin olla jo SM-kisojen aika...

keskiviikko, 18. huhtikuu 2012

Vöyrin kisat

Voi kauhistus, miten aika on rientänyt! Pahoittelen, etten ole aikaisemmin ehtinyt/muistanut päivittää blogia.

Pitkäperjantaina olin sekä Solen että Iisan kanssa kisailemassa Vöyrillä. Iisan toisen radan tuomaroi Eija Berglund, ensimmäisen radan ja Solen molemmat radat tuomaroi Ruotsista saapunut Timo Vertanen.

Olen mielestäni saanut Iisan itseluottamuksen esteillä nousemaan aika hyvin ja sitä kautta tyttöön on tullut enemmän vauhtia. Nyt kisatilanteessa ja vierailla esteillä se kaikki katosi taas kuin tuhka tuuleen... En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Todennäköisesti jatkamme treenaamista ja sitten ehkä joskus myöhemmin taas menemme kokeilemaan kisoihin. 

Ensimmäiseltä radalta tuli hylätty, kun Iisa menikin puomin sijasta putkeen:

Toiselta radalta tuli kymppi ja kolmas sija:

 

Solen kanssa oli jälleen ihan huippua mennä! Ollaan taidettu pikku hiljaa oppia ymmärtämään toisiamme ja mielestäni se näkyy myös videoista.

Ensimmäiseltä radalta hieno NOLLAVOITTO:

Toisellakin radalla teemme pitkään puhdasta rataa, mutta ihan loppuvaiheilla onnistun jotenkin ohjaamaan Solen hyppäämään yhden esteen väärään suuntaan:

 

Muutimme sunnuntaina takaisin Raumalle kesän ajaksi. Emme ole kesällä missään ohjatussa ryhmässä, joten emme varmaan kisaakaan paljoa. Muutamiin kisoihin varmasti tulee osallistuttua silloin tällöin, mutta syksyllä panostamme sitten taas vähän enemmän, kun palaamme Vaasaan.